Tanssitasot ja lajiesittelyt

Tanssitaivaalla opit jokaisella kaudella uusia juttuja niin tanssitekniikassa kuin liikkeissäkin. Ohjaajamme käyvät aktiivisesti tansseissa ja kursseilla itsekin, joten tunneilla pääset opettelemaan vallitsevan lavakulttuurin tyylistä tanssia.

Kurssien tasokuvaukset väripalloina

vihreä – Perusteiden opettelua tanssilajista ja liikkumisen harjoittelua opeteltavaan tanssilajiin yksin sekä parin kanssa. Aiempaa osaamista harjoiteltavasta lajista ei alkeistunneilla tarvita.

vihreä/sininen – Perusteista edeten keskitasolle. Perusteista lähdetään liikkeelle ja ryhmän mukaan edetään lisäten kuviomateriaalia sekä vienti- ja seuraamisharjoitteita perusaskellukseen.

vihreä/sininen/punainen – Nämä tunnit sopivat ihan kaikille tanssijoille aloittelijasta konkariin. Perusaskellusten ja kuvioiden hiomista tarkemmaksi, harjoitellaan lajinomaista liikkumista tilassa, oman vartalon hallintaa, vientiä ja liikkeen seuraamista, parityöskentelyä tanssiessa sekä musiikintulkintaa.

sininen – Keskitason tunneilla jatketaan perusteista suoraan hieman haasteellisempiin kuvioihin sekä lisätään musiikintulkintaa ja lajinomaisuutta tanssiin.

sininen/punainen – Keskitasosta edeten jatkotasolle. Vienti-seuraamisen ja askellusten hiomista. Tuodaan tanssiin mukaan lisää elementtejä mm. rytmirikkoja, dynamiikanmuutoksia ja askelvariaatioita.

punainen – Jatkotasolla keskitytään musiikillisten elementtien löytämiseen ja ilmentämiseen haasteellisimmissakin tanssiliikkeissä ja kuviosarjoissa sekä vahvistetaan olemassa olevaa osaamista kyseisessä tanssilajissa.

Seuraavassa on esitelty muutamia Tanssitaivaalla opetettavia tanssilajeja:

West Coast Swing
Kutsuuko klubin lattia? Tai lavatansseisseihin haluaisit jotain uutta ja elastisempaa. Lempeää vientiä ja seuraamista! Rnb-, Motown- ja Blues-musiikkiin tanssittavaa elastista paritanssia. Tunneilla soi Adele, Pittbull, Rihanna… voi tanssia myös lavatanssimusiikkiin, heviin, rokkiin mitä ikinä sitten kuunteletkin. Tähän tanssiin saat tuoda mukaan osaamisesi parhaimmat moowit muista lajeista oli se sitten bollywoodia, salsaa tai hipp hoppia.:). Tässä lajissa pääset myös kisailemaan! Tästä LINKISTÄ voit katsoa, kun West Coast Swing -opettaja Rake Salo esittelee tätä tanssilajia.

Argentiinalainen Tango
Lähitanssia! Sopii tangon lisäksi tanssittavaksi kaikkiin hitaisiin, valssiin ja miksei Still loving you -kappaleeseen. Tässä lajissa opit kannattelemaan vartaloasi aivan uudella tavalla, tulet paremmaksi seuraajaksi sekä viejäksi. Musiikin tulkinta on suuressa osassa Argentiinalaista Tangoa. Perusaskeleen eli kävelyn lisäksi opettelemme tärkeimmät kuviot kuten ochot, giron, cruzadan, ganchot, boleot sekä sacadat. Argentiinalainen tango kaikille. Tästä linkistä voit katsoa lajia.

Fuusioitu lavatango
Tämä on kauden uutuustanssi. Siinä on yhdistetty tangon eri muodoista seuratanssiin parhaiten sopivat elementit lisättynä ripauksella lattareita. Niistä on muokattu tango, joka taipuu mihin vain. Kurssillamme saat vinkkejä elävöittämään omaa perustangoasi musiikkiin, persoonaasi ja mielentilaasi sopivaksi. Opetuksessa on kuvioiden lisäksi mukana musiikintulkintaa, neuvoja tanssiasentoon, saat pitkät askeleet käyttöön ja opit läsnäolon merkityksen. Tästä linkistä voit katsoa lajia.

Parisalsa
Vikkelät jalat ;). Parisalsassa menet mutkalle, josta kuvittelit, ettet ikinä pääse pois. Kuitenkin kuin huomaamatta olemme jälleen selvillä vesillä. Tässä on sitä lattarimenoa, josta ei malta pysyä pois.

Fusku
Leikittelevä ja hauska kädenalitanssi tanssilavojen meneviin biiseihin.

Chacha
Chacha -tunneilla opettelemme Chachan tanssimista lavatanssijan näkökulmasta. Kuviot ja askel ovat samat kuin kilpatanssissakin, mutta muu liikkuminen, kuten esimerkiksi käsien liike, on hillitympää ja sopii näin paremmin tanssilavoilla tanssittavaksi. Kuviot ja askeleet opetellaan alusta alkaen.

Swing-Fusku
Swing-Fusku ei ole lajin virallinen nimi, vaan kyseisillä tunneilla yhdistelemme vapaasti perinteistä Fuskua sekä Lindy Hoppia. Swing-Fuskua voidaan tanssia samoihin kappaleisiin kuin fuskuakin mutta ehkä kivoimmalta se näyttää ja tuntuu tanssittuna Swing-musiikkiin. Swing-Fuskussa  yhdistämme Lindy Hopista tuttuja kuvioita esim. Charleston askellusta perinteisiin fuskukuvioihin. Lindy Hoppia ei tarvitse osata lainkaan osallistuakseen näille tunneille mutta Fuskun peruskuviot ja askellus olisi hyvä osata, koska aivan alkeista emme lähde Fuskun osalta liikkeelle.

Bugg (med Å-hej teknik)
Tässä versiossa Buggia pärjäät kisoissa Ruotsissakin. Ei mitään kävelyhumpan sovittamista Bugg-kuvioihin, vaan ihka aitoa Bugg-meininkiä. Miehet saavat olla miehiä ja naiset stailaavat omia moowejaan naisellisiksi.

Boogie Woogie
Boogie Woogie on vapaata, vauhdikasta ja leikkisää paritanssia. Boogie Woogie on swingiä ja rock ’n roll -musiikkia tulkiten, hyvin hitaasti tai huikean nopeasti parketilla suorastaan lentäen. 50-luvun rythm & blues, swing ja rock ’n roll toivat kansansuosioon tämän lajin.
http://youtu.be/1JALYW-lmZk

Rueda de Casino
Kuviot ovat käyttökelpoisia myös parin kanssa kahdestaan tanssittaviksi. Ruedaa tanssitaan salsan askelin piirissä vaihdellen lennosta paria ja toteuttaen ”pomon” huikkaamia kuviota. Hupaisan ja monimutkaisen näköistä, mutta tämän laijn opit varmasti, mikäli perusrytmi pysyy jaloissasi ja haluat oppia.

TANSSIKSI
Tanssiksi on seuratanssin ammattilaisten kehittämä tanssiliikuntamuoto. Se on hauskaa ja helppoa yksintanssia, jossa samalla opitaan eri tanssilajien askelikkoja ja lajeihin liittyvää tanssitekniikkaa. Askelikot ja tanssisarjat pidetään riittävän yksinkertaisina, jotta jokainen tunnilla olija pääsee työstämään niitä mahdollisimman tehokkaasti, omaa kehoaan kuunnellen.
Jokainen Tanssiksi-tunti on aina oma kokonaisuutensa, voit tulla mukaan milloin tahansa, voit olla pois tunnilta etkä tipu kyydistä. Tanssiksi on ennen kaikkea hauskaa liikuntaa, mutta opituista asioista on iloa myös paritanssissa.